Tuulin kevätlempparit

Tiimimme kevätlempparit 4/4

Ihmisten kohtaaminen ja kasvokkaiset tapaamiset käyvät näinä eriskummallisina aikoina entistä harvinaisemmiksi. Haluamme kuitenkin tarjota inspiraatiota ja tehdä itsemme tutummiksi esittelemällä tiimimme. Haastoimme siis tiimimme jäsenet vastaamaan muutamaan kysymykseen ja kertomaan heidän suosikkejaan uudesta SS21 -mallistosta.

Tutustu markkinointipäällikköömme Tuuliin

Tuuli vastaa Terhi Pölkin markkinoinnista. Hän on työskennellyt yrityksessä nyt hieman yli kaksi vuotta. Lue alta lisää Tuulin mietteistä ja hänen omista suosikkikengistään.

Tuuli Victoria -loafereissa

Q & A

Hei Tuuli, kerro hieman itsestäsi
Olen kotoisin Etelä-Pohjanmaalta aivan kuten Terhikin. Muutin Helsinkiin pari vuotta sitten valmistuttuani tradenomiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta, mutta luokittelen edelleen itseni pikkukaupungin tytöksi. Rakastan viettää aikaa ulkona luonnossa ja rauhoitun parhaiten mökillä tai Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla.

Mikä inspiroi sinua tällä hetkellä?
Luonto on varmasti isoin inspiraationi. Siellä rentoudun ja puran stressiä kaikista parhaiten. Minulle on todella tärkeää pystyä aloittamaan päivät ja kaikki uudet projektit puhtaalta pöydältä ja niin sanotusti freesillä mielellä. Juuri nyt inspiroidun valtavasti myös kevään ensimmäisistä auringonsäteistä ja kauniista rakennuksista, joita Helsinki on pullollaan.
Tällä hetkellä minua inspiroi myös suomalaiset taiteilijat. Katsoin aiemmin syksyllä elokuvan Tove Janssonista ja en voi kun fanittaa häntä entistä enemmän. Myös dokumentti Alvar Aallosta oli todella mielenkiintoinen ja inspiroiva.
 Tuulilla jalassa Victoria -loaferit
Millainen on normaali työpäiväsi Terhi Pölkillä?
Työpäiväni vaihtelevat melko paljon. Vastaan meidän markkinoinnista, joten pääsääntöisesti päiväni kuluvat markkinoinnin suunnittelun ja toteutuksen parissa. Ylläpidän meidän digitaalista markkinointia ja sosiaalisen median kanavia, joten käytän suuren osan työpäivistäni myös niiden parissa.
Muotialalla vuoden ja sesonkien kierto vaikuttaa suuresti ja työtehtävät vaihtelevat myös sen mukaan. Lopettelimme juuri tulevan AW 21/22 -malliston myymisen jälleenmyyjille ja nyt keskityn kevään ja kesän tuleviin kampanjoihin ja uutuuksiin, joista olen todella innoissani!

Terhi Pölkki hunajan väriset Victoria -loaferit ja mustat Emmi -pistokkaat

Mitkä ovat lempikenkäsi Terhin SS21 -mallistosta?
Tämä on niin vaikea kysymys koska rakastan koko mallistoa! Käytän lähinnä melko simppeleitä ja käytännöllisiä kenkiä, joita voin yhdistellä helposti eri vaatteiden kanssa, ja siitähän Terhin mallistoissa on nimenomaan kyse.

Emmi -pistokkaat ovat kengät, joita tarvitsen ehdottomasti arjessani. Pidän erityisesti uudesta kokomustasta lookista, joka on helppo yhdistää asuun kuin asuun. 

Toiset suosikkini ovat varmaankin Victoria -loaferit uudessa luonnollisessa hunajan sävyssä. Omistan nämä samat kengät jo mustana ja ne olivat ylivoimaisesti käytetyimmät kenkäni viime keväänä ja kesänä. Olen siis todella innoissani tästä uudesta väristä ja pakko sanoa, että nämä ovat varmasti pehmeimmät kengät, jotka olen ikinä jalkaani vetänyt. Luonnollinen hunajan värinen nahka on aivan uskomattoman pehmeää. Suosittelen testaamaan itse!

SS21 -mallistomme on lanseerattu ja saatavilla sekä verkosta että uudesta myymälästämme osoitteesta Uudenmaankatu 2.

Tutustu uuteen myymäläämme täällä.

Haluatko kuulla meistä lisää? Tilaa uutiskirjeemme!

  



Instagram