Uusi koti

Terhi Pölkki -kenkämerkille oma koti kivijalasta


TERHI PÖLKKI KIVIJALKAMYYMÄLÄ

Vuonna 2021 juhlimme Terhi Pölkki -merkin kymmenvuotista taivalta, minkä kunniaksi avasimme uuden kivijalkamyymälän Helsinkiin, Uudenmaankadulle. Muuton myötä uudistettu myymälä tuo jatkoa merkin ensimmäiselle omalle myymälälle, joka palveli yli kahden vuoden ajan Kämp Galleriassa. 

"Minulla on ollut jo hetken tarve saada viedä merkkiäni eteenpäin ja kehittää sitä enemmän itseni näköiseksi. Uusi myymälä palvelee tätä tarkoitusta erinomaisesti ja aloittaa samalla seuraavan vuosikymmenen merkin tarinassa", Terhi kertoo.

Uudessa myymälässä halutaan tarjota pientä arjen luksusta, kiireettömiä kohtaamisia ja mahdollisuutta sovittaa kenkiä rauhassa. Uskomme edelleen vahvasti kivijalkakauppaan ja kasvokkaisiin kohtaamisiin. Kenkä on tuotteena sellainen, että sitä halutaan sovittaa rauhassa paikan päällä. Uudessa myymälässämme haluamme yhdistää verkkokaupan ja fyysisen kaupan entistä paremmin ja tarjota asiakkaillemme kokonaisvaltaisempaa palvelua ja kokemusta.

Myymälää voidaankin luonnehtia uuden ajan myymäläksi, joka inspiroi ja houkuttelee viihtymään. Suunnittelussa ja materiaaleissa on otettu huomioon merkille tärkeät arvot laatu, kotimaisuus ja luonnollisuus.

"Halusin myymälän olevan selkeä ja toimiva, jotta itse kengät nousevat päärooliin. Luonto ja kotimaisuus ovat sekä minulle että yritykselleni tärkeitä arvoja. Saan valtavasti insipiraatiota luonnosta, ja halusin tuoda sen esiin myymälässäni luonnollisten sekä luonnonläheisten väri- ja materiaalivalintojen kautta. On ollut hienoa voida tehdä yhteistyötä kotimaisten toimijoiden kanssa", Terhi kertoo.

 

Idea myymälän suunnitteluun lähti galleriasta, joka toimi samassa tilassa aiemmin. Tekninen toteutus tehtiin yhteistyössä muotoilija Tytti Leppäsen kanssa. Myymälä on suunniteltu siten, että itse tuotteet, eli kengät nousevat esiin eikä kalustus tai värimaailma ole liian dominoiva. Myymälän keskelle on sijoitettu tukeva saarnipenkki, jolle asiakas voi istahtaa ihailemaan "teoksia" kuten näyttelyssä konsanaan. Penkki tarjoaa myös kiireettömän hetken sovitteluun ja kahvikupin nauttimiseen. 

Myymälän kiintokalusteet on valmistanut puuseppä Ari Hirvonen. Vaalealla saarnilla haluttiin luonnollisuuden lisäksi korostaa Terhi Pölkki brändi-imagoa, joka on tullut tunnetuksi puukengistä. Kotimaisuus oli kantava teemana myös muussa suunnittelussa. Liiketila on maalattu Cover Storyn muovittomilla maaleilla, jotka tarjoavat ekologisemman vaihtoehdon. Muuten vaalea värimaailma saa piristeen Terhin lempiväristä, vihreästä, jota löytyy normaalista poiketen myymälän katosta.

Sisustuksessa haluttiin tuoda esiin myös muita suomalaisia designbrändejä kuten Upload AudioLapuan Kankurit sekä Anno Collection. Näyteikkunan esillepano toteutettiin yhteistyössä suunnittelija Tero Kuitusen kanssa.


Terhi Pölkki myymälä on avoinna
Ti-Pe 10-18
La 11-17


Uudenmaankatu 2, Helsinki, Finland.

Toivottavasti näämme pian!

 

Tutustu kevään mallistoon täällä.

 


Instagram